Yrittäjän kynästä

Oli kevät. Aurinko nousi aikaisin ja sen kaari oli pitkä. Elämä oli nupuillaan, täynnä

unelmia, haaveita, rohkeutta, voimaa, tahtoa, uskoa, toiveita ja odotusta. Värit hehkuivat aamuauringossa.

Kaikki näytti kauniilta, uudelta, tuoreelta ja raikkaalta, myös houkuttelevalta ja kutsuvalta.

 Kaikkialla oli mahdollisuuksia, avoimia ovia.

Koitti kesä. Aurinko paistoi keskitaivaalta. Nuput aukeilivat kukoistukseensa.

Osa unelmista ja haaveista toteutui, kaikki eivät. Oli uusiakin unelmia ja haaveita, aiempia isompia. 

Sitä ja tätä pitäisi saada. Sitten olisi hyvä. Oliko kuitenkaan? Osa ovista sulkeutui.

Rohkeutta, voimaa, tahtoa ja uskoa oli yhä, mutta elämän helle myös uuvutti ja väsytti, vaati veronsa. 

 Yhä oli toiveita ja odotuksia. Elämä kulki eteenpäin sitten kun vaihteella. Sitten kun saisi

sitä tai tätä, sitten kun elämä rauhoittuisi ja olisi enemmän aikaa.

Ajallaan saapui syksy. Auringon kaari taivaalla oli lyhyt. 

Kukkaloisto oli kadonnut. Varjot pitenivät. 

Putosi lehti, toinenkin. Erään lehden putoaminen muutti elämää 

Lopullisesti, odottamattomalla tavalla. Pitkään rinnalla kulkenut puoliso sairastui. 

Mikään ei ollut niin kuin ennen. Kaikki oli toisin ja niin eri lailla kuin oli haaveiltu. 

Olo tuntui riisutulta, alastomalta. Oli syyssateen ja kyynelten aika.

Elämään tuli kuitenkin uutta syvyyttä. Oli kiitollisuutta yhdessä eletyistä vuosista, 

tahtoa auttaa ja rakastaa, laittaa likoon kaikki jäljellä oleva rohkeus, voima ja tahto.

Tästä selvitään. Onhan selvitty, päivä kerrallaan, huomiseen uskoen.



Syysaurinko paistaa matalalla, värjää kaiken pehmeällä valollaan ihmeen kauniiksi. 

Niin karun kaunis on elämä ja sadunhohtoinen.

-Eija-